keskiviikko 5. lokakuuta 2011

You left with no goodbye, not a single word was said

Kaikki on mennyt taas päin helvettiä suoraansanoen syömisten kanssa. Minulla oli suunnitelmissa pitää tämä viikko paastoa mutta ei tule näköjään kuuloonkaan tässä kunnossa alkaa sellaisesta haaveilemaan. Olen siis ollut kovasti flunssassa ja kuumeessa ja kun energia menee jo muutenkin siihen niin jotain on pakko saada syötyä aina välillä. Juonut olen onneksi myös ihan hirveästi sillä koko ajan kurkussa olo että nyt tarvitsee juotavaa.


Syömisen kanssa siis mennyt huonosti, muuten sitten taas sitä samaa vanhaa. En edes itse tiedä. Mulla on aivan kamala ikävä X'sää ja koitan mennä päivä kerrallaan tietäen etten enään ikinä saa nähdä häntä. Olimme ennen läheisiä, se oli mulle kaikkein tärkein vaikken uskaltanutkaan sitä sille sanoa. Se oli se suosittu, mä olin se haahuilija. Mutta mä rakastin sitä. Ja nyt se on poissa. Mä tiedän (toivon) että olisin voinut sitä auttaa sillä se oli mulle tärkeintä ikinä ja nyt mulla on koko ajan vain niin tyhjä olo. Se vei puolet musta mukanaan. Ja nyt mä en saa enään ikinä sanoa sille kuinka paljon mä sitä oikeasti rakastin. Mua vaan pelotti niin paljon.

Mutta mä menen vielä sen perässä. Kunhan laihdun vain ja saan elämäni järjestykseen - tai vastaavasti niin syvälle kuiluun ettei sieltä ole enään paluuta. Silloin mä menen sen luo.


Mä en voi enään lykätä tätä. Mulla on niin paha olla että mun täytyy tehdä tämä nopeasti. Että pääsen X'n luo. Sinne mä tahdon, ja sinne mä kuulun. Toivottavasti. Mä vain niin haluaisin sen takaisin tänne. Mä haluaisin halata sitä vielä kerran. Mun päivät koostuvat nykyään ruuan ja X'n ajattelusta, ihan rehellisesti. Ensimmäisenä aamulla ja varsinkin yöllä mun unissani se vierailee säännöllisesti. Sen takia en jaksaisi aamullakaan herätä kouluun, haluaisin jäädä vain nukkumaan että saisin olla sen kanssa. Muhun sattuu niin paljon herätä. Unessa kaikki on täydellistä, kaikki on paikoillaan. Mä olen laiha ja se on täällä.

Mutta vaikka se ei enään voikkaan täällä olla niin musta voi tulla laiha. Ja kun musta tulee mä menen sen luo. Sen mä lupaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti