torstai 20. lokakuuta 2011

Lie here on the floor and cry on my shoulder

En meinannut jaksaa tänään kirjoittaa mutta päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni. Pakko saada tämä nyt rutiiniksi koska viimeksi kun sain pudotettua sitä painoa niin auttoi että päivittelin koko ajan blogia..Tänään on mennyt perjaatteessa ihan ok, mitänyt lämpimän ruuan olisin voinut jättää pois vaikkei sitä paljon ollut. Olen tänään siis syönyt n. 2-3 dl (?) spaghetti-tomaatti/basilikamurska-tonnikala sotkua, 3 näkkäriä ja 2 hapankorppua. Lisäksi olen juonut pepsimaxia ja pari trip mehua ja tietysti vettä. Kohta tarkoitus lähteä koiran kanssa vähän lenkille ja ehkä polkea sen jälkeen cross trainerilla.



Haluaisin olla ensikesään mennessä kunnon rantakunnossa. En muista koska olisin viimeksi ollut missään häpeämättä vartaloani sillä jo ala-asteella tunsin itseni liian isoksi, toisinkuin kaverini jotka olivat laihoja tikkuja ja niin paljon kauniimpia kuin minä. Kuitenkin hassua tässä on se että vaikka olen aivan hurjan lihava ei minulla ole koskaan ollut ns. kaveriongelmia. Olen halutessani sosiaalinen ja tulen juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja löydän kyllä aina jotain seuraa jos tarvitsen. Ongelma on vain siinä etten tahdo koska olen läski. Minun kuuluisi vain hävetä nurkassa ja katsoa kun täydelliset laihat kaverini pitävät hauskaa ja liittyä seuraan vasta 25 kilon pudotuksen jälkeen. Mutta kyllä se aika vielä koittaa. On niin naurettavaa miten en saa tätä nyt tapahtumaan koska en halua jäädä paitsi kaikesta kivasta vain sen takia etten pysty mennä mukaan kun pelkään että ihmiset tuijottavat ihrojani. Jään jo paitsi vanhojen tansseista, voin vain kuvitella mitä abijuhlasta tulee jos olen edelleen tässä kunnossa, enhän minä voi mennä sinne juhlimaan muussa kuin roskasäkissä jos olen vielä tämän kokoinen!

Nyt on siis oikeasti ryhdistäydyttävä. Annan itselleni ensikesään aikaa, siihen mennessä on pakko onnistua. Eikä tavoite ole edes epärealistinen, sillä minulla on oikeasti mistä tiputtaa. Koitan kuitenkin tehdä asian mahdollisimman terveellisesti suurimmaksi osaksi. Vähennän herkkuja, punaisen lihan jo poistinkin ja kanan suurimmaksi osaksi. Lisäksi alan kuntoilemaan. Kyllä tämä vielä onnistuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti