From the deepest desires often come the deadliest hate

Olin jo aloittamassa uutta blogia mutta päätin palata tänne. Pitkään aikaan en ole kirjoittanut, katosin vain. Olen ollut ylhäällä ja olen ollut alhaalla, tällä hetkellä aivan pohjalukemissa. Eilen tapahtui jotain mikä rohkaisi minua uskomaan että ehkä sittenkin, mutta tänään putosin kovempaa kuin olin uskonut edes pystyväni. Luulin ettei minun pitänyt enään lähteä tähän leikkiin mukaan ? Ja jos lähdinkin, luulin että se ei ollut turhaan. Mutta näin siinä taas kävi. Oksettaa vain koko ajan, mikä on hyvä koska syödä ei tee mieli ainakaan.

Täytyy laihtua ja näyttää että kyllä minäkin kelpaa, että minä olen täällä myös. Kukaan ei ikinä huomaa vaikka tekisin mitä, kaikki ovat niin kyllästyneitä. Ei ketään oikeasti kiinnosta. Tekisi mieli vain oikeasti lopettaa tämä pelleily tähän ja kuolla pois. Vielä jokin päivä mä aion toteuttaa mun suunnitelmat, kunhan saan ensin tarvitsemani vartalon ja rohkeutta lopettaa tämän kaiken sen jälkeen. Koska kun kerran pääsen tavoitteeseeni en anna itselleni pienintäkään mahdollisuutta pilata sitä vaan lähden täältä kauniina ja laihana. En millään osaa kuvitella itseäni kolmekymppisenä töissä käyvänä mahdollisesti perheellisenä aikuisena, en millään. Se vain inhottaa, en tahdo olla sellainen. Tahdon matkustaa ja lähteä ulkomaille, viettää boheemia taiteilijan elämää ja vain koittaa löytää sen paikan missä tämä kaikki menee pois. Sen jälkeen olen valmis lähtemään täältä ilman katkeruutta parempaan paikkaan.

Tiedän jo että tämä paikka on maailmalla, sillä aina lähtiessäni Suomen rajojen ulkopuolelle, hengitykseni muuttuu kevyemmäksi, ajatukseni valtaa autuus ja olostani tulee monin verroin parempi. Suomessa minulla ei ole mitään niin arvokasta ettenkö jättäisi sitä taakse. Toki perhettä tulisi ikävä, mutta vierailla voi aina puolin ja toisin. Ystävät ovat ystäviä mutta olemme etääntyneet jollain tapaa aivan hurjasti viimeisinä vuosina ja en enään löydä sitä samaa yhteyttä heidän kanssaan mikä minulla ennen oli. Tahdon sen, tahdon olla onnellinen. Tahdon pystyä miettimään ihmisten seurassa muutakin kuin että katsovatkohan he minua pahasti jos syön vielä yhden omenan vai ajattelevatko he että olen läski ? Nauraako joku  minulle viereisessä pöydässä ? Ei olisi pitänyt lähteä, näytän isolta heidän vierellään yms. On sanoinkuvaamattoman raskasta olla pystymättä ajattelemaan koko ajan asioita siltä seikalta että voinko tehdä näin vai näytänkö silloin lihavalta.

Tahtoisin vain aloittaa kaiken alusta.

umpikuja

mä oikeasti tapan itteni kohta. Kukaa ei välitä musta, mun parhaat kaverit viis veisaa mun tunteista.

On oikeasti varmaan parempi jos sanon nyt että kiitti ja kuitti ja hyvää loppuelämää niille, mä en oikeesti enään vaan jaksa.

Mä luulin että niihin voi luottaa.

Lie here on the floor and cry on my shoulder

En meinannut jaksaa tänään kirjoittaa mutta päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni. Pakko saada tämä nyt rutiiniksi koska viimeksi kun sain pudotettua sitä painoa niin auttoi että päivittelin koko ajan blogia..Tänään on mennyt perjaatteessa ihan ok, mitänyt lämpimän ruuan olisin voinut jättää pois vaikkei sitä paljon ollut. Olen tänään siis syönyt n. 2-3 dl (?) spaghetti-tomaatti/basilikamurska-tonnikala sotkua, 3 näkkäriä ja 2 hapankorppua. Lisäksi olen juonut pepsimaxia ja pari trip mehua ja tietysti vettä. Kohta tarkoitus lähteä koiran kanssa vähän lenkille ja ehkä polkea sen jälkeen cross trainerilla.

Haluaisin olla ensikesään mennessä kunnon rantakunnossa. En muista koska olisin viimeksi ollut missään häpeämättä vartaloani sillä jo ala-asteella tunsin itseni liian isoksi, toisinkuin kaverini jotka olivat laihoja tikkuja ja niin paljon kauniimpia kuin minä. Kuitenkin hassua tässä on se että vaikka olen aivan hurjan lihava ei minulla ole koskaan ollut ns. kaveriongelmia. Olen halutessani sosiaalinen ja tulen juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja löydän kyllä aina jotain seuraa jos tarvitsen. Ongelma on vain siinä etten tahdo koska olen läski. Minun kuuluisi vain hävetä nurkassa ja katsoa kun täydelliset laihat kaverini pitävät hauskaa ja liittyä seuraan vasta 25 kilon pudotuksen jälkeen. Mutta kyllä se aika vielä koittaa. On niin naurettavaa miten en saa tätä nyt tapahtumaan koska en halua jäädä paitsi kaikesta kivasta vain sen takia etten pysty mennä mukaan kun pelkään että ihmiset tuijottavat ihrojani. Jään jo paitsi vanhojen tansseista, voin vain kuvitella mitä abijuhlasta tulee jos olen edelleen tässä kunnossa, enhän minä voi mennä sinne juhlimaan muussa kuin roskasäkissä jos olen vielä tämän kokoinen!

Nyt on siis oikeasti ryhdistäydyttävä. Annan itselleni ensikesään aikaa, siihen mennessä on pakko onnistua. Eikä tavoite ole edes epärealistinen, sillä minulla on oikeasti mistä tiputtaa. Koitan kuitenkin tehdä asian mahdollisimman terveellisesti suurimmaksi osaksi. Vähennän herkkuja, punaisen lihan jo poistinkin ja kanan suurimmaksi osaksi. Lisäksi alan kuntoilemaan. Kyllä tämä vielä onnistuu!

Take a look in the mirror and cry, god what you're doing to me

Heissan mussukat, ollut taas pettymysten täytteinen viikko takana. Paino ei ole laskenut siten tipan tippaa ja tämä alkaa olla jo ihan säälittävää. Kuitenkin, en aio antaa periksi vaan jatkaa ja ottaa itseäni niskasta kiinni.

Aloitin hiljattain kasvissyönnin. Aion kuitenkin sallia kalan ja maitotuotteet, muutenkin hauraat luuni varmaan murtuvat muuten kuin oksat jos jätän kaiken pois. Menestyksekkäästi olen saanut nyt oltua tässä ruokavaliossa lähes kuukauden ja kyllä täytyy sanoa että paljon en vielä ole eroa huomannut muutenkuin että syömisen jälkeen ei ole niin ähky kuin esimerkiksi punaista lihaa syödessä. Lisäksi annoskoot ovat pienentyneet huomattavasti - tai eivät lautasella koska vieläkin jostain syystä lastaan aivan kukkurallisen ruokaa itselleni josta onnekseni jää yleensä yli puolet syömättä kun tuntuu että vatsalaukku repeää. Tämäkin on siis vain hyvä asia. Olen myös yrittänyt oikeasti ruveta kuntoilemaan vähän enemmän, tosin olen niin väsynyt nykyään taas koko ajan ja aika ei meinaa riittää että se on aika epäsäännöllistä.

Asiasta viidenteen - omat idolini ja esikuvani. Olen jo kauan ihaillut aivan hirmuisen paljon Lindsay Lohania ja Mischa Bartonia. Laihimmillaan ollessaan molemmat olivat aivan täydellisiä, tosin Lindsay ehkä ihan pikkuisen liian laiha. Mischa edustaa myös paremmin näistä kahdesta omaa vartalotyyppiäni, hänellä kun mielestäni on myös hieman leveämmät hartiat ja lantio. Myöskin malli Lily Collins on mielestäni aivan hurjan kaunis! Nämä kolme inspiroivat minua todella suuresti ja haluaisin olla samanlaisissa mitoissa mahdollisimman pian.

He ovat kyllä kauniita<3

Nyt taidan tästä lukaista vielä muutaman blogin ja hipsiä nukkumaan, unirytmi on taas salakavalasti riistäytynyt käsistä ja yleensä on mennyt tosi myöhään tuo nukkumaan meno minkä olenkin sitten korvannut torkkumalla koulussa mikä ei myöskään käy päinsä.. Mutta koitan päivitellä tästä lähtien useammin kun teitä kerran on tuonkin verran jo sinne ruudun toiselle puolelle kerääntynyt :-)

You left with no goodbye, not a single word was said

Kaikki on mennyt taas päin helvettiä suoraansanoen syömisten kanssa. Minulla oli suunnitelmissa pitää tämä viikko paastoa mutta ei tule näköjään kuuloonkaan tässä kunnossa alkaa sellaisesta haaveilemaan. Olen siis ollut kovasti flunssassa ja kuumeessa ja kun energia menee jo muutenkin siihen niin jotain on pakko saada syötyä aina välillä. Juonut olen onneksi myös ihan hirveästi sillä koko ajan kurkussa olo että nyt tarvitsee juotavaa.

 

Syömisen kanssa siis mennyt huonosti, muuten sitten taas sitä samaa vanhaa. En edes itse tiedä. Mulla on aivan kamala ikävä X'sää ja koitan mennä päivä kerrallaan tietäen etten enään ikinä saa nähdä häntä. Olimme ennen läheisiä, se oli mulle kaikkein tärkein vaikken uskaltanutkaan sitä sille sanoa. Se oli se suosittu, mä olin se haahuilija. Mutta mä rakastin sitä. Ja nyt se on poissa. Mä tiedän (toivon) että olisin voinut sitä auttaa sillä se oli mulle tärkeintä ikinä ja nyt mulla on koko ajan vain niin tyhjä olo. Se vei puolet musta mukanaan. Ja nyt mä en saa enään ikinä sanoa sille kuinka paljon mä sitä oikeasti rakastin. Mua vaan pelotti niin paljon.

Mutta mä menen vielä sen perässä. Kunhan laihdun vain ja saan elämäni järjestykseen - tai vastaavasti niin syvälle kuiluun ettei sieltä ole enään paluuta. Silloin mä menen sen luo.

Mä en voi enään lykätä tätä. Mulla on niin paha olla että mun täytyy tehdä tämä nopeasti. Että pääsen X'n luo. Sinne mä tahdon, ja sinne mä kuulun. Toivottavasti. Mä vain niin haluaisin sen takaisin tänne. Mä haluaisin halata sitä vielä kerran. Mun päivät koostuvat nykyään ruuan ja X'n ajattelusta, ihan rehellisesti. Ensimmäisenä aamulla ja varsinkin yöllä mun unissani se vierailee säännöllisesti. Sen takia en jaksaisi aamullakaan herätä kouluun, haluaisin jäädä vain nukkumaan että saisin olla sen kanssa. Muhun sattuu niin paljon herätä. Unessa kaikki on täydellistä, kaikki on paikoillaan. Mä olen laiha ja se on täällä.

Mutta vaikka se ei enään voikkaan täällä olla niin musta voi tulla laiha. Ja kun musta tulee mä menen sen luo. Sen mä lupaan.

Wish there was a way that I can make you understand

Heissan ihanaiset, täällä sitä vieläkin ollaan vaikkakin postauksia ei ole kuulunut hetkeen. Syy siihen on koulu joka vie kaiken energian ja ajan. Olen siitä kuitenkin hyvilläni että jostain on nyt putkahtanut tämä panostamispeikko sillä koulu meni aika huonosti ennen tätä. Nyt on sentään mahdollisuus petrata.
 

Olen myös kipeänä tällä hetkellä mikä on sinänsä hyvä koska ruoka ei maistu miltään kun on nenä tukossa ja pää muutenkin täynnä räkää. Nesteitä siis vain täällä vetelen, tosin parin tunnin päästä (noin) on ruoka ja minun on ehkä pakko syödä sitä.. Ehkä vähäisen. Tai sitten sanon ettei ole nälkä kun ei maistu.. No keksin sitten jotain.

Alla olevissa kuvissa olevilla henkilöillä on aivan järkyttävän ihanat jalat. Mä olen aina vihannut omiani, niissä on aika ollut liikaa kaikkea. Pienenäkin kun maha oli vielä litteä ja hieno olivat jalat kuin norsulla. Tasapaksut tolpat. Niissä on sekaisin aivan julmetusti lihasta ja läskiä mutta tahtoisin suurimmasta osasta eroon. Pieni osa lihaksia voisi jäädä mutta haluaisin muuta eroon. Heti!

Ja tajusin myös jonkin aikaa sitten että mä en tule todennäköisesti koskaa suhtautumaan ruokaan normaalisti. Toki jos päätän nyt lopettaa niin taistelun kanssa saan ehkä elämäni päällisin puolin normaaliksi (lue: läskiksi) mutta takaraivossani tulee aina olemaan se ääni joka muistuttaa mitä saa ja mitä ei saa syödä jos tahtoo hyvän mielen. Mutta toisaalta olen hyvin tyytyväinen siihen että olen löytänyt oman pienen ääneni sen minulle kertomaan, muuten asiat olisivat vielä huonommin kuin nyt.

Tämän viikon tavoite on välttää roskaruokaa ja juoda paljon nesteitä. Ainiin ja parantua tästä flunssasta! Voisin myös koittaa ottaa hieman kuvia jos kehtaisin niitä tänne laittaa, varoitan kylläkin että täällä kirjoittelee sitten ihan oikea norsu, ei sellainen joka painaa höyhenen verran ja väittää olevansa iso.. Hmh, mutta joskus vielä minäkin ole pieni. Ihan varmasti.

I learned to live half a life, And now you want me one more time

Olen ollut kaverilla ( taino, kai me ollaan enemmän kuin kavereita muttei silti seurustella ) viikonlopusta lähtien ja se on kyllä ainut jonka kanssa pystyn unohtamaan kaiken tän paskan. Mutta Toisaalta en tiedä haluanko unohtaa.. Mä haluan onnistua. Mutta ainakin oli hyvä olo pitkästä aikaa. On vaan tullut syötyä ihan valtavasti enkä painoa oo uskaltanut käydä katsomassa. Meen tänään taas illalla sinne ja oon vielä ehkä pari yötä. Sitten täytyy taas palata ankeaan arkeen. Hyh. Paljon helpompaa olis jos voisi vain olla.

On ollut yleisestikkin hieman tyhjä olo.. En tiedä mitä siitä pitäisi olla mieltä. Mutta parempi varmaan näin kun hirveä ahdistus, se vie kaikki voimat ihan totaallisesti. Sitäpaitsi ulkona on ihana sää. Kuiva ja kirkat, tuoksuu syksylle. Ulkona on kaunista.

Voisimpa minäkin olla kaunis. laiha ja haluttava. Haluaisin olla kaunis ja ilmeetön, niin että kaikki näkisivät että mä osaan pitää elämästäni huolta. Mutta sen sijaan mä olen ruma ja läski enkä osaa pitää mitään kasassa. Mutta tähän tulee muutos. Ensi kesään mennessä mun täytyy olla mun tavoitepainossa eli alle 60. Pitää olla 5'sella alkava numero ensimmäinen. Pitää.